Avainsana-arkisto: taidenäyttelyt

Ajan suhteellisuudesta ja vähän muustakin

Olen useasti huomannut, että oma ajantajuni ei ole ihan samankaltainen kuin kanssaeläjilläni. Aika ei minun kohdallani kulje tasaisesti eteenpäin, vaan välillä se ottaa nopeita pyrähdyksiä ja välillä taas tuntuu seisahtuvan paikoilleen. Joissakin asioissa aika karkaa käsistä, toisissa taas kieltäytyy etenemästä. Esimerkki elävästä elämästä on, että edellisestä (=ensimmäisestä) blogikirjoituksestani on kulunut kalenterin mukaan kuukausia, mutta minusta tuntuu, että siitä olisi vain hetki, kun aloitin tämän blogin. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä!

Aika katoaa välillä myös, kun uppoudun taiteen tekemiseen. Monena päivänä olen unohtunut kuvan äärelle huomatakseni tuntien päästä, että aurinko on siirtynyt taivaan toiselta laidalta toiselle – vasta kun ilta-aurinko paistaa ikkunasta sisään, huomaan, kuinka kauan aikaa on todellisuudessa kulunut. Näin kesäaikaan tästäkään havainnointikeinosta ei hirveästi ole apua, kilttien lasten nukkumaanmenoaika on tähän aikaa vuodesta paljon ennen pimeäntuloa.

Toinen ongelma, johon omalla kohdallani usein törmään ajankäytön suhteen on se, että viivästelen asioiden tekemisen kanssa, ja toisaalta ajaudun sivuraiteille aivan liian herkästi. Aivan kuten nyt, tämän kirjoituksen kanssa.

Varsinainen syy sille, että havahduin vihdoinkin tekemään jotain tälle sivustolle, on, että viikon kuluttua taidenäyttelyni Mouhijärven kirjastossa aukeaa. Tarkoitukseni on pikkuhiljaa ohjata kaikki taiteeseen liittyvä materiaali, kuvat, kirjoitukset ja kaikki siltä väliltä, tämän osoitteen alle, ja vaikka sitä on vaikea ehkä uskoa, projekti on ollut työn alla jo vuoden. Mitä ilmeisimmin sivusto ei vielä näyttelyn avajaispäivään mennessä ole valmiina sen enempää kuin vuosi sittenkään, jolloin tavoite oli sama – mutta ainakin voin viedä asioita hiukan eteenpäin, jotta sivulle eksyville on tarjolla hiukan muutakin kuin ilmoitus, että sivusto on rakenteilla.

Sen pitemmittä puheitta siis, tervetuloa tutustumaan taiteeseeni kesän aikana Mouhijärven kirjastossa. 4.6.-27.7.2018 välisenä aikana näyttely ”Väreistä ja varjoista” on avoinna kirjaston aukioloaikoina. Esillä on kuvia, piirroksia ja maalauksia, sekä runoja, pääni sisäisestä maailmasta, niin siltä varjopuolelta kuin värikkäämmältä puolelta.

Väreistä ja varjoista

Taidenäyttelyni mainosjuliste.